Suomen Rakennussaumausyhdistys ry
Maamme johtavat saumausliikkeet ja materiaalitoimittajat perustivat Suomen Rakennussaumausyhdistyksen vuonna 1994.
Yhdistyksessä on tällä hetkellä 28 jäsentä (24 merkittävintä saumausurakoitsijaa kattaen koko Suomen ja neljä valtuutettua tavarantoimittajaa).
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää elementtisaumaamisen, valmistusmateriaalien ja valmistusmenetelmien kehittämistä sekä
materiaalien ja valmistusmenetelmien hyväksikäytön yleisiä edellytyksiä. Yhdistyksen tarkoituksena on myös toimia yhdyssiteenä
saumausurakoitsijoiden, saumausmateriaalien valmistajien, betoniteollisuuden, eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja elementtisaumoista
kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen välillä.
Ensimmäiseksi yhdistys työsti itselleen toimivat säännöt. Erittäin tärkeänä tehtävänä koettiin myös yhtenäisten takuu- ja toimitusehtojen luominen.
Yhteisiä pelisääntöjä ja työmenetelmiä tarkennettiin myös vuonna 2001 käyttöön otetulla laatukäsikirjalla.
Vuonna 2003 huhtikuussa yhdistyksessä otettiin käyttöön saumaripassit. Passin myöntämiskriteereinä on tietty työkokemus saumausalalta sekä
hyväksytysti suoritettu kirjallinen koe. Kokeen perustana on Suomen Rakennussaumausyhdistyksen Laatukäsikirja ja koekysymykset käsittelevät
mm. työmenetelmiä, ympäristöön ja laatuun vaikuttavia tekijöitä.
Passit ovat voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen ne on uusittava. Yhdistys kontrolloi passin haltijoita ja pitää heidät ajan tasalla alan kehityksestä.
Jäsenet kokevat yhdistyksen keskuudessaan tärkeänä yhdyssiteenä jo pelkästään keskustelufoorumina, mutta yhdistyksen kautta jäsenet saavat
myös tietoa käynnissä olevista alan tutkimuksista, heillä on yhdistyksen kautta mahdollisuus osallistua omaa toimintaa tukeviin projekteihin ja
tutkimushankkeisiin sekä yleensäkin jäsenyyden kautta vaikuttaa alan kehitykseen.
Rakennussaumausyhdistys on myös onnistunut luomaan tunnettuvuuttaan, sillä yhdistyksen kannanottoja kysytään yhä enenevässä määrin.
Lisäksi yhdistys on ollut mukana mm. seuraavissa projekteissa: RunkoRYL- saumaus 2010, RT-saumausohjekortit, Betonijulkisivujen saumausten
suunnittelu ja laadunvarmistus, Rakennusten saumausmassat ja PCB-yhdisteet.
Yhdistys on myös mukana vuonna 2009 käynnistetyssä eristerappauskirja- projektissa
Tunnettuvuuden lisäksi yhdistys panostaa jäsenyritystensä luotettavuuteen mm. siten, että se valvoo jäsentensä työnantajavelvoitteiden
suorittamista. Tarkoituksena on myös, että kun tilaaja teettää saumausurakan Suomen Rakennussaumausyhdistyksen jäsenliikkeellä, hän voi
olla varma, että työ tulee huolellisesti ja ammattitaidolla suoritetuksi ja lopputuloksena on siisti ja vedenpitävä sauma.
Koko yhdistyksen jäsenkunta kokoontuu kahdesti vuodessa. Näihin kokouksiin pyritään saamaan esitelmöitsijä kertomaan joko ajankohtaisista
asioista tai yleisesti alaa kiinnostavista asioista. Lisäksi yhdistyksen johtokunta toimii aktiivisesti kokoontuen 5-6 kertaa vuodessa.
Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta saat puheenjohtaja Boris Panschinilta, puh. (09) 4761 4700
Saumausyhdistyksen hallitus:
Suomen Rakennussaumausyhdistys r.y. on vuosikokouksessaan 25.3.2010 valinnut seuraavat johtokunnan jäsenet:
Boris Panschin puheenjohtaja Helsinki
Markku Häkli Lahti
Tommi Kalliokuusi Lahti
Janne Koskinen Helsinki
Timo Lyytikäinen Helsinki
Ari Maansalo Ylistaro
Timo Romppainen Lahti
Timo Salonen Tampere
Veli Laine Helsinki